Aromaterapia on paras asia maailmassa.
Vaatimattomasti ilmaistuna. Aromaterapia tarjoaa uskomattoman paljon iloa, apua, hyötyä ja rikkautta kenen tahansa sen pariin löytävän elämään.
Aromaterapia sopii kaikille. Ihan mihin tahansa tilanteeseen on löydettävissä tukea aromaterapian maailmasta. Vauvan syntymästä siihen hetkeen, kun sielu jättää tämän maailman, voimme nojata kasvimaailman meille tarjoamiin ihmeisiin.
Pitää kuitenkin tietää mitä tekee, ja ennen kaikkea mitä ei saa tehdä. Tästä blogista löydät useita artikkeleita, joista voit lukea toistuvia kieltolauseita - ne kaikki on kirjoitettu rakkaudella, koska toivoisin ihmisten nauttivan aromaterapiasta turvallisesti. Eteeristen öljyjen käytön jatkuvasti yleistyessä myös niiden aiheuttamia haittoja tulee ilmi kasvavissa määrin.
Aromaterapiasta kirjoittaessani minusta tuntuu välillä, että saarnaan saarnaamasta päästyäni turvallisuusasioista, ja tämän rakkaan alan iloisemmat puolet jäävät paitsioon. Tämä johtuu siitä, että perustin aikoinaan yritykseni nimenomaan turvallisen aromaterapian sanansaattajaksi. Internet ja varsinkin some pursuavat erilaisia aromaterapiaohjeita, joissa turvallisuutta ei ole huomioitu lainkaan, ja sekös minua sapettaa. Siksi joka ikinen luentoni, koulutukseni ja kirjoittamani artikkeli sisältää aina myös turvallisuusohjeita.
Mitäs ihanaa niillä eteerisillä öljyillä sitten saa tehdä?
Kuitenkin: Aromaterapia on maailman ihanin asia. Kun hallitsee tärkeimmät turvallisuusseikat, on sen parissa todella vain oma mielikuvitus rajana. Voit valmistaa helposti aivan ihania vartaloöljyjä, hierontaöljyjä, kotikosmetiikkaa, henkiseen työskentelyyn soveltuvia tuoksusekoituksia, omia parfyymeita, kodinhoitotuotteita.. Eikä toki unohdeta hurmaavia huonetuoksuja, blogista löydät oman postauksensa niihinkin liittyen. Kaikki elämässä on parempaa luonnollisten tuoksujen kera.
Aromaterapian meille tarjoamat mahdollisuudet ovat loputtomat ja jokaiselle löytyy aivan varmasti ne omat, ihanat, sydämiemme sopukoita ja mielemme rajoja oikealla tavalla hyväilevät tuoksut. Lisäksi saamme aromaterapiasta paljon apua myös kehollemme, esimerkiksi kivunlievityksen ja hengitysteiden tukemisen myötä.
Viisi vinkkiä aloittelijalle:
- Valitse itsellesi aamutuoksu. Se voi olla yksittäinen eteerinen öljy tai niistä valmistettu tuoksusekoitus. Kenties raikkaita sitruksia tai voimaa antavaa rosmariinia? Käytä tuoksua esimerkiksi diffuuserissa tai tuoksukivellä.
- Valitse itsellesi iltatuoksu. Myös tämä voi olla yksittäinen eteerinen öljy tai niistä valmistettu tuoksusekoitus. Rentoutuisitko illalla parhaiten aidolla, lempeällä, mausteisella vaniljalla kruunatun tuoksun parissa, vai onko valintasi jotain tummempaa ja mausteisempaa?
- Tee itsellesi parfyymi roll-on. Roll-on sisältää eteerisiä öljyjä pohjaöljyyn valmiiksi laimennettuna, eli sitä voi levittää parfyymin tapaan iholle, esimerkiksi kaulalle ja ranteisiin. Näppärästi taskussa kulkeva roll-on tarjoaa sinulle tuoksullaan aromaterapian hyödyt mukaan minne vain.
- Valitse itsellesi hydrolaatti, joko ihoa hoitavien tai mieltä hellivien ominaisuuksien perusteella. Hydrolaatit ovat aivan ihmeellisen ihanaa ja lempeää aromaterapiaa, niistäkin löydät oman postauksensa lisäohjeineen.
- Tutustu turvallisuusohjeisiin ja noudata niitä. Lukemalla läpi tämän sivun alareunassa linkatut tekstit, olet jo hyvässä mallissa ja hallitset tärkeimmät alkeet aromaterapian turvallisuuteen liittyen!
Miten oppia lisää?
Jos aromaterapia on sinua kiinnostava aihe, suosittelen erittäin lämpimästi osallistumista Modernin aromaterapian viikonloppukurssille. Siellä opit kaiken tärkeimmän eteeristen öljyjen, kasviöljyjen ja hydrolaattien ihanista käyttötavoista turvallisuus edellä. Tulevat kurssit löydät valikon kautta.
Lue seuraavaksi:
Eteeristen öljyjen laatu ja aitous
Eteeriset öljyt huonetuoksuina
Eteeriset öljyt iholla käyttäen
Eteeriset öljyt & fototoksisuus
Tutkittua tietoa aromaterapiasta