Tästä postauksesta löydät kompaktissa muodossa tärkeimpiä aromaterapiaan liittyviä tietoja. Postauksen lopussa on linkkilista, jonka kautta pääset syventymään asioihin halutessasi paremmin.
Mitä aromaterapia on?
Aromaterapia on erilaisten kasvien tuottamien eteeristen öljyjen käyttämistä hyvinvoinnin tukena. Eteeristen öljyjen lisäksi erottamaton osa aromaterapiaa ovat kylmäpuristetut kasviöljyt sekä hydrolaatit eli kasvivedet. Monesti aromaterapian yhteydessä suositellaan ja käytetään myös muita kasvilääkintään liittyviä tuotteita.
Mihin aromaterapiaa käytetään?
Aromaterapiasta voi hakea tukea esimerkiksi flunssan oireiden helpottamiseen, mielialan parantamiseen, keskittymiskykyyn, ihonhoitoon sekä erilaisten kipujen lievittämiseen. Eteerisiä öljyjä käytetään paljon myös kemikaalikuorman keventämiseksi kodinhoidossa ja kosmetiikan valmistamisessa. Erityisen ihanasti eteeriset öljyt ja hydrolaatit soveltuvat henkisen työskentelyn ja tunne-elämän tueksi.
Lainsäädäntö säätelee sitä, mitä kaikkea eteerisiä öljyjä myyvä henkilö saa niistä kertoa. Tästä syystä en voi antaa terveydenhoidollisia ohjeita, eikä niitä blogini teksteistä löydy. Mikäli etsit tarkempia tietoja tiettyjen eteeristen öljyjen vaikutuksista, suosittelen kääntymään kirjojen ja koulutusten puoleen. Kysy suosituksia!
Miten aromaterapiaa voi hyödyntää kotioloissa?
Helpoin tapa hyödyntää eteerisiä öljyjä on huoneilman tuoksuttaminen esimerkiksi diffuuserin avulla. Huoneeseen leviävän tuoksun on tarkoitus olla hyvin mieto, ei suitsukepilven lailla nenään iskevä. Eteeriset öljyt sopivat usein myös synteettisille tuoksuille herkistyneille henkilöille.
Kasviöljyyn laimennettuna eteeristä öljyä voi levittää myös iholle, esimerkiksi hieronnassa lievittämään kipua tai rentouttamaan. Lisäksi eteerisiä öljyjä voi hyödyntää mainiosti myös ihonhoidossa ja pientä ensiapua vaativissa tilanteissa. Oman kosmetiikan tai parfyymin valmistaminenkaan ei ole hankalaa, mutta eteeristen öljyjen annostelussa on muistettava olla maltillinen.
Eteerisiä öljyjä ei saa levittää iholle sellaisenaan herkistymisen ja ihoreaktioiden välttämiseksi. Laimenna esimerkiksi 1-2 tippaa eteeristä öljyä noin ruokalusikalliseen (10ml) jotain kasviöljyä, kuten jojoba- tai manteliöljyä.
Turvallisuus:
- Kaikkia eteerisiä öljyjä koskevat samat turvallisuusohjeet tuotemerkistä riippumatta.
- Laimenna aina eteeriset öljyt ennen kuin levität niitä ihollesi.
- Älä altista itseäsi, perheenjäseniäsi tai lemmikkejäsi eteerisille öljyille liikaa. Diffuuseria kannattaa pitää päällä esimerkiksi 30 - 60 minuuttia kerrallaan, ei ympäri vuorokauden. Annostele huonetuoksuksi käytettävät eteeriset öljyt tai niiden sekoitukset esimerkiksi 1 tippa per 10 neliötä huonetilaa -periaatteella.
- Kaikki eteeriset öljyt eivät sovellu esimerkiksi lapsille, herkille ihmisille ja vanhuksille. Myös raskaus, erityisen korkea tai alhainen verenpaine, astma, epilepsia, verenohennuslääkitys sekä monet muut sairaudet ja lääkitykset voivat olla esteenä tiettyjen öljyjen käytölle.
Eteeristen öljyjen hinnoista
Aidot eteeriset öljyt ovat eri hintaisia niihin käytetystä kasvista ja kasvin osasta riippuen. Erilaisten kasvien kasvattamisen ja käsittelyn vaativuus vaikuttaa hintaan paljon, samoin se, paljonko kasvi pystyy eteeristä öljyä tuottamaan. Eri kasvien eteeristen öljyjen välillä voi olla isoja eroja. Edullisimpia öljyjä ovat esimerkiksi sitruksista ja havupuiden neulasista tehdyt öljyt, arvokkaampia herkät kukkaistuoksut kuten ruusut.
Eteeristen öljyjen säilyvyys
Eteerisen öljyn säilyvyysaika riippuu alkuperäkasvista. Parasta ennen päivämäärä pullon etiketissä on aina avaamattomalle tuotteelle. Kun pullon avaa, sinne pääsee happea, ja pikkuhiljaa happia alkaa pilaannutta eteeristä öljyä. Hapettuneesta eteerisestä öljystä ei saada toivottuja aromaterapeuttisia vaikutuksia ja se saattaa muuttua myös pahanhajuiseksi ja hyvin ihoa ärsyttäväksi.
Vähimmän aikaa säilyvät sitrushedemistä ja havunneulasista tehdyt eteeriset öljyt. Ne kannattaa käyttää 6-12 kk sisällä pullon avaamisesta.
Useat yrttiöljyt, kuten laventeli, rosmariini ja timjami säilyvät hyvänä 2-3 vuotta. Myös kukkais- ja sydänpuuöljyillä on yleensä hyvä säilyvyys.
Miten oppia lisää?
Jos aromaterapia on sinua kiinnostava aihe, suosittelen erittäin lämpimästi osallistumista Modernin aromaterapian viikonloppukurssille. Siellä opit kaiken tärkeimmän eteeristen öljyjen, kasviöljyjen ja hydrolaattien ihanista käyttötavoista turvallisuus edellä. Tulevat kurssit löydät valikon kautta.
Lue seuraavaksi:
Aromaterapia - miten aloittaa?
Eteeristen öljyjen laatu ja aitous
Eteeriset öljyt huonetuoksuina
Eteeriset öljyt iholla käyttäen
Eteeriset öljyt & fototoksisuus
Tutkittua tietoa aromaterapiasta