Miksi en enää myy eteerisiä öljyjä?

Miksi en enää myy eteerisiä öljyjä?

Alkaessani suunnitella yrityksen perustamista luontaisterapia-opintojeni ja opintovapaani aikana 2017-2018 tiesin heti, että unelmani on toimia luonnollisen hyvinvoinnin edistämisen & tukemisen parissa kouluttajana.


Opiskelin yhtäaikaisesti monissa eri koulutuksissa, ja opintoihin kuului myös (omaan makuuni liikaa) erilaisten hoitojen tekemistä kuten fytoterapeuttisia ja aromaterapeuttisia hierontoja. En koskaan kokenut sen suurempaa kutsumusta niitä kohtaan. Janosin tietoa. Perusteluita, tutkimuksia, lähteitä. Miten voisin auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään? Siitä minä halusin oppia ja kertoa eteenpäin.


Pitkään kuitenkin ajattelin, että ei tämän alan yritystä voi rakentaa vain kouluttamisen varaan. Kaikki luontaispuolen yrittäjät, joita tiesin, tekivät päätyökseen erilaisia hoitoja. Ja niin valloittavan ihania kuin erilaiset hoidot ovatkin, niiden tekeminen ei ollut mun kutsumus. Niinpä päädyin aloittamaan kouluttamisen lisäksi eteeristen öljyjen myymisen, koska jotenkin yrityksen pyörät oli saatava pyörimään.


Miksi eteeristen öljyjen myyminen on tärkeää työtä


Eteeriset öljyt ovat kasveista pääasiassa tislausprosessissa saatavia voimakkaita uutteita. Niitä (tai edes niitä vastaavia valmisteita) ei voi valmistaa itse kotikonstein. Suomessa ei tuoteta eteerisiä öljyjä aromaterapiatarkoituksiin lainkaan, vaan kaikki eteeriset öljyt tulevat meille ulkomailta ja ulkomaisista kasveista. On siis todella tärkeää, että meiltä löytyy asiantuntevia, osaavia ja eettisesti toimivia eteeristen öljyjen myyjiä, muutenhan jäisimme paitsi näistä kasvimaailman mahtavimmista aarteista! Erilaiset upeat tuotemerkit ansaitsevat brändilähettiläänsä ja puolesta puhujansa.


Eteerisiä öljyjä myydessä sain aivan valtavasti asiakaskokemuksia aromaterapian alalta. En siis lainkaan sano, että eteeristen öljyjen myyminen olisi ollut yrittäjyyteni kannalta jotenkin vastenmielinen tai huono asia.

 

From day one oma päämääräni oli kuitenkin toimia täysin puolueettomana, ei mihinkään tiettyyn tuotemerkkiin sidoksia omaavana kouluttajana ja lopettaa eteeristen öljyjen myynti heti kun mahdollista.


Tämä puolueettomuus on tottakai ollut matkassa jatkuvasti. Jokainen luennoillani ja työpajoissani ollut on alusta alkaen kuullut minun sanovan, ettei ole väliä minkä merkkisiä eteerisiä öljyjä käytätte. Pitämieni koulutusten palautteissa toistuu kiitos siitä, etten yritä tyrkyttää tiettyjä tuotemerkkejä, joten lienen saanut viestini onnistuneesti perille.


Tästä huolimatta olen kokenut koulutustyötäni rajoittavaksi tulla yhdistetyksi tiettyyn tuotemerkkiin, vaikka puolueettomuuden puolesta puhujanakin. Tämä korostui varsinkin siinä vaiheessa, kun osoittautui, etten jakanut enää samoja arvoja kaikkien (nyttemmin entisten) yhteistyökumppaneideni kanssa.

Eteeriset öljyt luontaishoitaja luontaishoito luontaistuotteet koulutus

 

Minä ehdin myydä eteerisiä öljyjä melkein viisi vuotta. Siitä viimeisimmän vuoden verran työskentelin oman verkkokauppani rakentamisen parissa tietäen, että sen elinikä ei tule olemaan pitkä. Halusin kuitenkin tuoda Suomeen sellaisen tuotemerkin, jonka kanssa voin 100% hyvällä omallatunnolla itse työskennellä, jonka kanssa mun arvot toimii yhteen ja jonka laatu on niin mahtava, että vaikken itse hyödy myyntituotoista, jatkan yhä oman vastaanottotyöni tekemistä ja aromaterapiasta nauttimista näiden samojen tuotteiden parissa.

 

Tuotemyynnin tehkööt jatkossa muut, eli ei hätää, jos ihastuit verkkokaupassa myymiini tuotteisiin - ne tulevat kyllä loistavan uuden maahantuojan ansiosta saataville ympäri Suomen. Mutta jos et jo aiemmin ollut varma siitä, että mulle ei ole mitään merkitystä minkä merkkisiä eteerisiä öljyjä käytät, niin kenties nyt olet. Minä en hyödy enää euroakaan yhdenkään eteerisen öljyn myynnistä.


Minä haluan kertoa siitä, miten juuri sinä hyödyt sun valitsemien eteeristen öljyjen käytöstä yksilöllisesti, tehokkaasti ja turvallisesti.


Minä haluan kertoa, miten aromaterapia voi muuttaa sun elämän.


Tehdään modernista aromaterapiasta the next big thing


Petyttyäni moniin käymiini aromaterapiakoulutuksiin aloin hakea tietoa kansainvälisistä lähteistä. Olen opiskellut aromaterapiaa useiden eri kouluttajien johdolla (luojille kiitos nykyaikaisista verkkokoulutusmahdollisuuksista!) ja aion jatkaa uuden oppimista tämän maailman parhaan aiheen parissa loppuelämäni ajan. Pursuan tietoa ja halua jakaa sitä oman hyvinvoinnin haltuun ottamisesta kiinnostuneille. Omat kokemukseni esimerkiksi ahdistuneisuus- ja paniikkioireilun tukemisesta ovat olleet todella merkittäviä, mutten tietenkään perusta koulutuksiani vain niille, vaan lukuisille tieteellisille tutkimuksille.


Moderni aromaterapia on jotain niin mahtavaa, että siitä pitäisi kuulla kaikkien. Nykyaikaisiin tutkimuksiin ja menetelmiin perustuva eteeristen öljyjen ja muiden kasvimaailman aarteiden käyttö on yksi parhaita ja tehokkaimpia tapoja oman, läheisten ja asiakkaiden hyvinvoinnin luomiseen.

eteeristen öljyjen käyttö, turvallisuus, koulutus, kurssi


Aromaterapian tarkoitus ei ole korvata lääkäreitä, muita terveydenhuollon ammattilaisia tai lääkkeitä


On naurettavaa luoda vastakkainasetteluita lääketieteen ja luontaishoitojen välille. Kun olemme vakavasti sairaita tai omat voimavaramme eivät riitä itsestämme huolehtimiseen, on oikea osoite tottakai lääkärin vastaanotto.


Jokainen meistä kuitenkin ymmärtää, että on myös paljon sellaista, mitä voimme tehdä oman hyvinvointimme eteen ihan itse.


Jokainen asia elämässämme ei vaadi terkkariin soittamista, vaan esimerkiksi


mielialaa

lihas- ja nivelkipuja

kuukautiskipuja ja henkistä tasapainoa

vaihdevuosioireita

iho-ongelmia

flunssa- ja allergiaoireita

unettomuutta

ruoansulatusta

ja monia muita seikkoja voidaan tukea myös elintapojen ja luontaishoitojen avulla. 


Erityisesti terveydenhuoltojärjestelmämme ruuhkautuneisuus saa yhä useammat hakemaan apua erilaisiin ongelmiin myös muita reittejä.


Minä tarjoan avuksi aromaterapiaa.


Tutkittua, turvallista ja modernia aromaterapiaa.


Se on meidän jokaisen käsillä oleva monipuolinen apu loputtomien toteutusmahdollisuuksien kera. Tämä blogi on täynnä ilmaista tietoa siitä kiinnostuneille ja täältä voit katsoa aiheesta myös maksuttoman webinaarin.


Löydät kaikki mun tarjoamat koulutukset täältä. 

Olet lämpimästi tervetullut mukaan, kiinnostaa aihe sua sitten oman, läheisten tai asiakkaiden hyvinvoinnin tukemiseksi.

Takaisin blogiin